sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tie ehdokkuuteen

Moni on kysynyt, minkälaista oli kampanjoida, millaista on asettua ehdolle..?

Tässä minun tieni tähän, ja hiukan keltanokan pohdintaa asiasta.

Itse olin yhteiskunnallisista asioista jo 9-luokalla peruskoulussa niin kiinnostunut, että tiesin sitä kautta, miten ehdolle pääsee ja kuinka vaalien tulos ratkaistaan. Kampanjamatkan varrella huomasin, että tämä asia ei ole kaikille selvä. Minulla ehdolle asettuminen on muhinut enemmän ja vähemmän pinnalle varmaan siitä noin 15-vuotiaasta asti, ellei jo aiemmin. Keskityin kuitenkin silloin oppilakuntatoimintaan ja partioon, joten sillon en tehnyt vielä valintoja mihinkään suuntaan.


Teini-iän ja aikuisuuden alkutaipaleen aikana oli monia syitä, miksi ehdokkuus ja Kotkan politiikka ei ollut ajankohtaista. Opiskelin muualla (vaikka olinkin kirjoilla Kotkassa) ja loppujen lopuksi työtkin veivät Kuopioon joksikin aikaa. Sitten syntyi nyt 8-vuotiaaksi kasvanut poika, joka vei ajatukset vähäksi aikaa muualle. Työelämään palasin jo ennen kuin poika oli 2 vuotta, mutta silloin aloin tekemään Pyhtään nuoriso- ja liikuntasihteerin tehtäviä, ja kun olin ollut sijaisuuteen valittaessa "väritön", niin ei ollut minusta oikein sinä aikana miettiä poliittisia pyrkimyksiä työkunnan naapurikaupungissa. Ehkä ongelmaa ei olisi ollut, mutta ajattelen aina valintojen kokonaisvaikutuksia. (Eri asia, jos olisin jos sijaiseksi valittaessa kantanu jotain väriä, niin se olisi ollut jo valmiiksi tiedossa.)

Kun asetuin ehdolle Kotkan kaupunginvaltuustoon, niin olin työsuhteessa, missä asemani oli työntekijä. Eli työelämän kanssa ristiriitaa ei ollut. Moni on kysynyt, että kysyttiinkö minua ehdolle, ja vastaus on, että ei. Ehdokkuus oli täysin minusta lähtöistä, ja tarjouduin ehdolle. Minulla on tapana toimia, niin kuin hyvältä tuntuu eikä jäädä odottamaan, että "kotoa haetaan". Kotkan Demarit ottivat minut onnekseni ehdokaslistalleen ja siitä käytännössä kampanjamatka alkoi. Heitä pidin ja pidän lähimpänä omaa ajatusmaailmaani.


Miksi ihmeessä asetuin ehdolle, kun ei edes pyydetty? Minulta jopa kysyttiin, että monta kertaa sinua piti kysyä ja aina vastasin, ei kysytty vaan itse halusin ehdolle. Asetuin ehdolle siksi, että näen paljon asioita, jotka häiritisevät minua, joita olisi helppo pienillä asioilla parantaa. Ja siksi, että näen asiat kokonaisuuksina, ja pikkuhiljaa rivien välistä olen ymmärtänyt, että kokonaisuuksien hahmottamiskyky ei ole itsestäänselvyys. Lisäksi osaan ottaa huomioon nykytekniikan miettiessäni erilaisia ratkaisuja. Enkä nyt varsinaisesti ole koskaan jäänyt hiljaiseksi. Liekö hyve vai pahe...

Kampanjointiin suhtauduin antaumukselle. Piti perustaa tämä blogi, tehdä kuvia tekstillä ja perustaa facebookin tykkäyssivu. Ajattelin, että se on vähintä, "mitä pitää tehdä". Lisäksi aloin heti kyselemään, missä ja milloin olisi suotavaa olla paikalla. Tietysti tori, minne useamman kerran päädyinkin oli perusoletus, mutta tuli sitä oltua aika montaa kertaa myös vaalikahvilassa ja jonkun paikallisen ruokakaupan edessä. Tuli myös aika monta piparia ja kynääkin matkan varrella jaettua.


Blogi ja facebook olivat minulle tuttuja toimintaympäristöjä sekä muutoinkin some, sillä kampanjoin myös Intsagramissa ja Twitterissä jonkun verran. Tori, kahvila ja kaupan edusta olivat minulle toimintaympäristöinä oudompia. Olin tietysti joskus myynyt, vaikka missä paikassa jotakin partion hyväksi, mutta että kampanjoin itseni ja Demareiden puolesta niin se oli uutta. Onneksi Demareiden joukkoon sisään pääsi helposti, ja porukasta löytyi ihailtavaa yhteisöllisyyttä. En tuntenut itseäni outolinnuksi. Kuinka piristävää, kun joitakuita muita ihmisiä kiinnostivat samat asiat kuin minua. Eräälle ystävälleni, joka sanoi ehdokkuudelleni "oho", niin sanoin, että ei tämän nyt pitäisi niin yllättävää olla, kun olen aina puhunut "politiikkaa". Ei sinällään kuulemma, mutta hänen mielestään ehdokkaaksi käyminen on kuin pelitasolla pari tasoa ylemmäs pomppaaminen. Totta varmasti tämäkin.


Kampanjoinnista voin sanoa, että elin sitä vähintään "110 lasissa", ja aina voi jotain tehdä paremmin, mutta tein parhaani. Tein asioita, mihin uskoin. Puhuin asioista, mihin uskoin. Kuuntelin ihmisten asioita ja huolia, ja vastasin niihin parhaani mukaan. Kuulin myös pari asiaa, joista haluan ottaa selvää ja niihin vaikuttaa, vaikka en valituksi tullutkaan. Epäkohdat kaipaavat huomiota ihan rivikuntalaisenkin suusta. Suomi on siitä hieno yhteiskunta, että asioihin voi vaikuttaa tai ainakin tuoda epäkohtia esille puhumalla ja kirjottamalla. Koskaan tietoa ei ole liikaa eikä koskaan ole väärin puhua ja kertoa. Turha valittaa, jos ei kerro kellekään ja yritä edes sitä kautta vaikuttaa..

Tukea sain monelta. Mieletön matka. Kiitos. Ja se vahvistui, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, vaan ainoastaan niitä, mitkä jätetään kysymättä.

Matka jatkunee tavalla tai toisella. Aika näyttää. Kiitos niille, jotka jo nyt minuun uskoivat. "Peli on vasta avattu!"

torstai 6. huhtikuuta 2017

Yhdistykset ovat kaupungin voimavara, eikä päinvastoin

Välillä tuntuu, että Kotka on jakautunut maantieteellisesti ja henkisesti niin moneen osaan, että ”kotkalaista yhteisöllisyyttä” on vaikea huomata. Yhteen hiileen puhaltamisen henkeä tänne olisi kuitenkin saatava. Yhtenä hienona asiana Kotkaan on saatu Kumppanuustalo Viikari, joka kokoaa useita yhdistyksiä saman katon alle. Yhdistysten kanssa aiemmin työskenneltyäni olen sitä mieltä, että juuri tämän kaltaista toimintaa tarvitaan lisää. Yhteisöllisen näköinen ja kuuloinen on myös ollut Kulttuuritalo Greipin ja Palotornin päiväkodin tilojen ja pihan tulevaisuuden suunnittelu.

Aluksi kaikki yhteinen tuntuu oudolta ja herättää vastarintaa. Pikkuhiljaa kuitenkin huomataan, että meidän ja teidän yhdistyksillä on yhteisiä haasteita esim. talousarviot ja tilinpäätökset. Lisäksi jos yhdistys tarvitsee tilaa kolme kertaa viikossa kahden tunnin ajan, niin onko järkeä, että viidellätoista yhdistyksellä on oma tilansa omassa paikassa muiden siitä tietämättä? Minusta ei ole. Tietenkin on yhdistyksiä, jotka tarvitsevat niitä vähän erikoisempia tiloja ja ne ovat sitten luku erikseen. Suurin osa tarvitsee tilan 5-20 hengelle ja kaapin, missä säilyttää tavaroita sekä helpon käytettävyyden ja saavutettavuuden. Yhteiskäytöllä saadaan tiloille järkevät käyttöasteet ja niihin panostaminen on järkevää.

Yhdistykset lisäävät myös yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos haluamme Kotkasta mukavan paikan asua ja elää niin panostetaan yhdistyksiin ja niiden rikkaaseen kirjoon. Kotkassa on vielä tilaa uusille yhdistyksille ja ideoille, sillä Kotkassa on 16 yhdistystä 1000 asukasta kohden, kun valtakunnan keskiarvo on 23,2.

Kirjoitus julkaistu myös Kymen Sanomissa 12.4.2017 nimellä "Kotkassa olisi tilaa uusille yhdistyksille".