Näytetään tekstit, joissa on tunniste toimintatilat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste toimintatilat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. syyskuuta 2022

Seurakunta vaikuttaa lähelläsi

 Tänä syksynä käydään seurakuntavaalit. Kyseessä ei ole mitkään pienet vaalit, sillä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja sen seurakuntiin kuuluu melkein 3,7 miljoonaa ihmistä. Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt jokaiseen seurakuntaan. Luottamushenkilöt päättävät seurakunnan toimintaan ja talouteen liittyvistä asioista. Seurakunnan tekevät paljon tärkeää työtä meidän jokaisen lähellä.

Diakonityö palvelee kaikkia apua tarvitsevia, myös niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Perheasiainkeskus voi auttaa elämän kriiseissä ja sieltä voi saada myös parisuhdeneuvontaa. Seurakunta järjestää myös kerhoja ympäri kaupunki sekä leirejä lapsille ja nuorille että perheille. Seurakunnan työalat ovat tärkeä osa paikallisia verkostoja, ja seurakunnalla on tärkeä rooli nuorisotyössä ja maahanmuuttotyössä.

Seurakuntien luottamushenkilöt ovat mukana päättämässä seurakunnan työntekijöiden valinnasta, mitä tehtäviä täytetään ja mihin asioihin resursseja kohdennetaan. Luottamushenkilöt päättävät monesta tiloihin liittyvistä asioista; mitä tiloja käytetään, mitä remontoidaan ja mistä luovutaan ja mitä tiloissa voidaan tehdä. Tilojen avoimuus kaikille ei ole resurssikysymys, mutta vaatii luottamushenkilöitä, jotka haluavat muuttaa kirkkoa avoimempaan suuntaan.



Seurakuntavaaleissa valittavat kirkkovaltuutetut saavat äänioikeuden äänestää maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen, joka on kirkon ylin päättävä toimielin. Tämä tekee seurakuntavaaleista entistä tärkeämmät; nyt valitaan seurakuntasi suunnasta päättävät luottamushenkilöt ja he, jotka vahvasti vaikuttavat siihen ketä kirkolliskokouksessa jatkossa istuu päättämässä koko kirkon suunnasta. Kirkon nelivuotiskertomus (2016–2019) osoittaa, että kirkon valitut luottamushenkilöt ovat arvomaailmaltaan paljon konservatiivisempia kuin kirkon jäsenet. Nyt ehtii vielä asettua ehdolle seurakuntavaaleihin ja viedä kirkkoa edistyksellisempään suuntaan. Jos et asetu ehdolle, niin käytä edes tärkeä äänesi tulevissa seurakuntavaaleissa. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2022 ja vaalit käydään marraskuussa.

Mahdollistetaan yhdessä, että kirkko saa tehdä hyvää työtä kunnioittaen ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Jokainen on arvokas.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Yhdistykset ovat kaupungin voimavara, eikä päinvastoin

Välillä tuntuu, että Kotka on jakautunut maantieteellisesti ja henkisesti niin moneen osaan, että ”kotkalaista yhteisöllisyyttä” on vaikea huomata. Yhteen hiileen puhaltamisen henkeä tänne olisi kuitenkin saatava. Yhtenä hienona asiana Kotkaan on saatu Kumppanuustalo Viikari, joka kokoaa useita yhdistyksiä saman katon alle. Yhdistysten kanssa aiemmin työskenneltyäni olen sitä mieltä, että juuri tämän kaltaista toimintaa tarvitaan lisää. Yhteisöllisen näköinen ja kuuloinen on myös ollut Kulttuuritalo Greipin ja Palotornin päiväkodin tilojen ja pihan tulevaisuuden suunnittelu.

Aluksi kaikki yhteinen tuntuu oudolta ja herättää vastarintaa. Pikkuhiljaa kuitenkin huomataan, että meidän ja teidän yhdistyksillä on yhteisiä haasteita esim. talousarviot ja tilinpäätökset. Lisäksi jos yhdistys tarvitsee tilaa kolme kertaa viikossa kahden tunnin ajan, niin onko järkeä, että viidellätoista yhdistyksellä on oma tilansa omassa paikassa muiden siitä tietämättä? Minusta ei ole. Tietenkin on yhdistyksiä, jotka tarvitsevat niitä vähän erikoisempia tiloja ja ne ovat sitten luku erikseen. Suurin osa tarvitsee tilan 5-20 hengelle ja kaapin, missä säilyttää tavaroita sekä helpon käytettävyyden ja saavutettavuuden. Yhteiskäytöllä saadaan tiloille järkevät käyttöasteet ja niihin panostaminen on järkevää.

Yhdistykset lisäävät myös yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos haluamme Kotkasta mukavan paikan asua ja elää niin panostetaan yhdistyksiin ja niiden rikkaaseen kirjoon. Kotkassa on vielä tilaa uusille yhdistyksille ja ideoille, sillä Kotkassa on 16 yhdistystä 1000 asukasta kohden, kun valtakunnan keskiarvo on 23,2.

Kirjoitus julkaistu myös Kymen Sanomissa 12.4.2017 nimellä "Kotkassa olisi tilaa uusille yhdistyksille".